Tokotreenit oli siis ekaa kertaa meidän talon parkkihallissa ja treenit jatkuvat siellä kunnes pääsee treenaamaan ulos. Kiara oli aluksi vähän ihmeissään kun a) mentiin tekemään jotain juttuja parkkihalliin kun kotonakin voisi niitä tehdä ja b) siellä oli muitakin koiria. Alkuihmetyksestä selvittyään ei mitään "hätää" enää ollut. Teemana oli paikallaan makuu ja liikkeestä seisominen. Eka paikallaan makuun otin vähän lyhyemmän kaavan mukaan, about puolitoista minuuttia ja se meni oikein mallikkaasti. Jätin Kiaran maahan ja itse olin noin 5 metrin päässä. Sitten treenattiin meille täysin uutta liikettä eli liikkeestä seisomaan jäämistä. Kiarahan tarjoaa heti istumista kun liike pysähtyy, eli tässäpä oli aluksi hiukan haastetta. Mutta kun oikea opetuskeino löytyi niin jo alkoi sujua. Kiara otti käskyn jopa niin kirjaimellisesti, että jäi hassun näköisesti seisomaan kesken askeleen ottamisen... Hassu koira! Lopuksi otin vielä kellotettuna kolmen minuutin paikallaan olon, joka meni täydellisesti. Olisi kestänyt pitempääkin, mutta en lähtenyt ahnehtimaan. Eli ihan hyvät treenit tänään myös tällä saralla. Nyt saunaan!