Kylläpä on ihanaa kun on kesä ja on lämmintä! Tänään ollaan vietetty päivä pitkälti Kiaran kanssa auringossa lämmittelemässä. Kiara on kyllä aikamoinen auringonpalvoja :) Neitokainen sai myös tänään 5 päivää myöhässä rokotukset. Eläinlääkäriin mennessä Kiara keksi jostain kumman syystä että tuonnehan en mene, ja pisti jarrut päälle pihalla. Odotustilassakin piti vielä mennä pitkin seiniä, mutta onneksi vastaanottotiskin takaa saapui ihana ihminen ihanien herkkujen kanssa ja ahneus voitti! Neiti jopa alkoi tarjoamaan vaa'alla seisomista, joska tiesi että siitä on varmat mahdollisuudet saada namia! Hassu :) Kiara oli laihtunut maaliskuusta 350g, eli aika kivasti! Pudotetut grammat näkyvät Kiarassa hyvin, miusta Kiara ei ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä. Vyötärö ja lihakset erottuvat selkeästi.

Illalla käytiin todella mukavalla lenkillä Saaran ja Jekku-borderterrierin kanssa. Koirat juoksivat taas innoissaan kilpaa ja intoutuivat ensimmäistä kertaa Kiaran suosikki-leikkiin eli painimiseenkin! Sen jälkeen raukkaparat olivat aivan läkähdyksissä ja jäivät matkan varrella aina varjopaikkoihin makoilemaan. Päätettiin suunnata myös koiralammelle, eli pienelle lammelle ihmisten uimarannan vieressä jossa saa uittaa koiria. Kiara ui kuin viimeistä päivää ympäri lampea, sukeltesi käpyjen perään ja haki keppiä. Oli kyllä todella sellainen hyvän mielen lenkki lämpöisessä kesäillassa!