Tiistai on perinteisesti tiukka treenipäivä. Suoraan töistä kotiin, vaatteiden vaihto. koira autoon ja agilitykentälle. Treeneissä ei ollut miun lisäksi kuin Leena ja Fedja-sheltti, ja tehtiin lyhyttä radan pätkää. En tiedä, jotenkin oli sellainen "kohan nyt sinnepäin" olo. Ei jotenkin saanut itestään parasta irti. Muuten meni ihan hyvin treeni, vaikeuksia tuotti puomin ylösmenon vieressä olevaan putkeen meno pimeästä kulmasta. Kiara tajusi kyllä putkeen menon vartaloliikkeen avulla, mutta kun putkesta olisikin pitänyt heti tehdä u-käännös puomille, niin neiti vetäisi aina takaisin putkeen toiseen päähän. Sitten tajusin, että kun lähdenkin Kiaran mennessä putkeen jo liikkumaan kohti puomin toista päätä, vetää jo se liike Kiaran putken sijaan puomille. Sitä ennen jäin pyörimään siihen putken suiden ja puomin ylösmenon eteen "varmistelemaan" puomille menoa, vaikka todellisuudessa vain sekoitin koiran ajatukset pyörimällä sen edessä. Olipas sekava selostus... Mutta ehkä tämä oli se tunne myös miulla treeneissä ;)Treenien jälkeen lähdettiin metsälenkille Leenan ja Fedjan kanssa, lenkin jälkeen suuntasin Tapavainolaan jossa alkoi kesätauon jälkeen LPKY:n toko-treenit. Aloitettiin nyt Kiaran kanssa siinä kisaavien ryhmässä ja miuta jännitti! Treenit tehtiin kokeen-omaisesti, liikkeenohjaajan = kouluttajan antaessa käskyt.

Ensin paikalla makuu -> sujui todella hyvin ja napakasti.

Perusasennossa Kiara istua törötti koko treenien ajan tosi tohkeissaan minua katsoen.

Seuraaminen hihnassa pujotellen tiiviin koirakko-joukon läpi -> sujui hienosti, Kiara hyvässä kontaktissa lähellä vas. jalkaa.

Sitten tulikin pieni probleema, kun vieressä oleva ohjaaja alkoi vinkulelun kanssa palkata koiraa ja usein!!! Kaikkihan tietää, että Kiara on kevyesti viehtynyt vinkuleluihin ja sitten ei tekemisestä meinannut tulla mitään. Kyllä toki suoritti, mutta viiveellä ja viereistä ohjaajaa kytäten.

Taluttimetta seuraaminen -> hieman irtonaista, haikaili edelleen vinkulelun perään.

Liikkeestä seisominen -> todella surkeaa, pysähtyi hiipimällä ja kävi aina istumaan kun palasin vierelle.

Liikkeestä maahanmeno -> ensin viiveellä, mutta sitten tein päätöksen siirtyä toiselle puolelle kenttää, pois vinkulelusta jonka jälkeen maahanmeno sujui tavalliseen tapaan napakasti.

Luoksetulo -> tehtiin kaksi kertaa, ekalla kerralla kaksi "tänne" käskyä, toisella kerralla täydellinen suoritus.

Hyppy -> meni ihan ok, nyt vain monen viikon taon jälkeen piti palautella mieleen ettei hypyn jälkeen käydä istumaan vaan jäädään seisomaan.

Eli treeniä riittää ennen Piirinmestaruuskisoja!