1953514.jpg

Tänään Elvis pääsi äiskän kanssa ihan kahdestaan autoilemaan. Oli ensimmäisten rokotusten aika! Fokuksella vastaanotossa Elvis olis mennyt heti takahuoneeseen ja tiskin taakse, häntä pystyssä huiteli menemään ja tutki paikkoja. Vastaanotossa muistettiin heti Elvis ja tippa linssissä siellä muisteltiin kuinka pieniä pennut olivatkaan kun 12viikkoa sitten klinikalla syntyivät. Elvis nimensä mukaan elvisteli oikein olan takaa ja esitteli hyviä käytöstapojaan. Koko ajan haki katsekontaktia minuun ja tuli eteen nököttämään! Puntarissa käytiin myös, lukemat oli 3,6kg. Ja fiksuna poikana Elvis sitten kiipesikin puntarille koko ajan koska siellä seisoessa niitä nameja sai ;) Itse rokotuksesta Elvis ei ollut moksiskaan, namit kiinnosti enemmän. Molemmat kivekset olivat hyvin laskeutuneet ja eläinlääkäri kehui hyvää luustoa ja rakennetta. Lähtiessä saatiin vielä ihana pentupakkaus lahjaksi!

Kotona riitti illalla puuhaa, kun iskä kasaili lipastoa. Pitihän meidän herra työnjohtajan valvoa työnjälkeä herkeämättä:

1953519.jpg

Sitten koitettiin ottaa hieman yhteiskuvaa sängyllä (ja erityisesti kuvata tän rouvan uutta kampausta) mutta ei oikein nyt onnistunut potretti tällä kertaa:

1953524.jpg

Mut pakko vielä laittaa kuva uudesta tukasta ;)

1953517.jpg