Sitä ollaan treenailtu Elviksen kanssa näyttelyä varten. Ei kuitenkaan liikaa etukenoa, silleen sopivasti vaan ;-) Harmi ettei ole nyt tähän kohtaan yhtään poseerauskuvaa meidän komistuksesta, mutta laitellaan myöhemmin sitten. Tänään saapui näyttelykirje ja harmikseni huomasin että parsonpentuja on Kaapelitehtaalla vain kaksi... Kuka tunnustautuu toiseksi kakaraksi? Mutta kivaa silti on lähteä, Helikin lähtee mukaan!

Kiara on jo oma iloinen itsensä ja leikki maistuu taas kaveruksille. Kivaa että tulevat toimeen niin hyvin, eikä tarvinnut ryhtyä mihinkään isompiin toimenpiteisiin rauhan palauttamiseksi. Elvis nukkuu tosin vielä ja tulevaisuudessakin häkissä yöt, ihan tyytyväisenä. Elvis saa tulla sänkyyn (siis Kiara hyväksyy sen sänkyyn) aamuisin, päivällä ja alkuillasta, mutta kun on aika käydä yöunille on Elviksen paikka Kiaran mielestä häkissä!

Elvis on kehittänyt itselleen aina silloin tällöin puuhaa kun ovat keskenään kotona. Tämä on meille ihan uusi ilmiö, sillä Kiara ei kakarana tuhonnut mitään! Nyt täytyy aina päivän ajaksi nostaa kaukosäätimet, kynttilät jne pois eikä yöpöydälle parane jättää mitään rasvoja tai muuten voi käydä näin:

Tänne ei kuulu oikeastaan muuta ihmeellistä. Elviksen kanssa ollaan tosiaan harjoiteltu näyttelyesiintymistä sekä maahanmenoa (sen osaa) ja sivulle tuloa (osaa liikkeen, mutta ei osaa hakeutua sivulle vielä kovinkaan kaukaa). Lenkillä ollaan käyty omalla porukalla, Helin ja Amoksen kanssa (Mangoliini on ollut saikulla) ja Riikan, Kiukun ja Emman kanssa. Mie olen hermoillut, huolehtinut, pillittänyt ja surenut kun täällä on ollut koirien terveysrintamalla vähän huonoja uutisia... Mango sairasti tulehduksen, jonka jälkeen on pelätty pitääkö kohtu poistaa. Nyt näyttää kuitenkin jo paremmalta, ihanaa! Emma Möttönen sai eläinlääkäriltä ikävän tuomion, sillä Emman varpaassa on jonkinnäköinen kasvain. Emma leikattiin tänään ja koepalasta saadaan tietoja myöhemmin. Mie olen pyörinyt tän päivää silmät turvoksissa, huolesta hulluna. Voimia Riikalle ja ihanalle Emmalle, Kiukullekin kannustusrapsutukset!!!

Tähän loppuun vielä söpöstely poseeraus Kiarasta: