Viime viikon tiistaina miulta kiskottiin kaksi viisaudenhammasta irti. Tuskat oli kovat, etenkin kun puudutuksen vaikutus alkoi hävitä. Kiarakin oli ihan hädissään kun huomasti että äiskällä ei ole kaikki hyvin. Ja hirmuisen tarkkaan piti haistella miun suuta useaan otteeseen!

Sunnuntaina oli miulla agilityn täyteinen päivä. Ensin aamulla Joutsenossa oman ryhmän treenit. Kiaralla oli jotain ihan uutta pilkettä silmäkulmassa ja sillä oli tosi hyvä draivi päällä. Hienosti hiottiin tiukkoja käännöksiä ja kepeille lähettämmisiä. Omie treenien jälkeen Kiara autoon ja MM-ryhmän treeneihin Rolfyn kanssa kun Suvi sekä Ari olivat töissä. Kyllä se herra Ärrä on aivan unelma ohjattava, täytyy sanoa. Niin varmaa työskentelyä, huh huh. Tuonne asti meillä on Kiaran kanssa vielä vähän matkaa, mutta täältä me tullaan!!! Treenien jälkeen kotia Lappeenrantaan. Rolfy tuli vielä iltapäivähoitoon meille. Ei raukka ensin uskaltanut liikkua eteistä pitemmälle, vaan köllötteli siellä. No lopulta uskalsi tulla pitemmälle ja nukuttiiin päikkärit koko porukka. Kun Suvi haki Pärrän niin oli miun aika ajella takas Joutsenoon vetämään jatkoryhmäläisten harkkoja. Ja oli jälleen nautinto raahata esteitä pilkkopimeässä kun kukaan muu kuin minä ei muistanut ottaa valaisinta mukaan... Otsalamput rules!!!

Tämä viikko on miun yövuoroviikko ja Kiara on taas ihan pöljä. Se on ihan hädissään kun mie yrittäsin tavoistani poiketen nukkua aamuisin. Sitten kun se saa vinguttua miut ylös, niin voi neiti sitten rauhallisin mielin käydä omille kauneus-unilleen.... MUR! Kahtena iltana ollaan käyty Periksen pilkkopimeissä metsissä iltalenkillä Katrin ja tyttöjen kanssa. Kiara tekee edelleen uskaliaita tutkimusmatkojaan, mutta juoksee melko nopeasti meidän kiinni. Kunhan muistaa ettei jää odottelemaan ja huutelemaan. Eilen illalla kokoontui marttakerho lenkin jälkeen Katrille. Meillä on semmonen "mission villasukka". Eli Katri opettaa minua, käsitöiden ihmelasta, neulomaan. Looking very good, may I say. Tuotoksistani laitan kuvallista todistusaineistoa, kunhan jotain valmistuu.

P.S olettehan muistaneet käydä lukemassa Parsonien joulutarinaa? Linkki löytyy tuolta vähän alempaa sivulta!