Käytiin Kiaran kanssa taas pari toissa iltana juoksemassa. Tehtiin vajaan tunnin lenkki (VAAN!!!) koska Kiara vähän alkoi hiipua... Ei tainnut olla Kiaran päivä. Mie oisin taas jaksanut vaikka kauemminkin. No, huomenna lähdetään Arin kanssa pitemmälle lenkille, katsotaan josko silloin neitikin jaksaisi paremmin.

Mie olen käynyt nyt pari kertaa hiihtämässä. Edellisestä kerrasta aikaa on vierähtänyt jo tovi, ala-asteella taisi sukset viimeeksi olla jalassa. No miehän lähdin tuonne lentokentälle kuin Euroopan omistaja, uudet tuliterät sukset kainolossa hienoissa treenivehkeissä kun mikäkin ammattilainen. Järkytys oli kova, kun meinasi haarat revetä heti kun sain sukset jalkaan kun ne vaan lähti!!! Oli muuten aika noloa, en meinaan ollut ihan yksin siellä... Urheasti lähdin lykkimään eteen ja otin muutaman luisteluvedon... Virhe. Sukset karkasi ihan täysin lapasesta. Viimeiset ylpeyden rippeet kasaten siirryin perinteisen ladulle. Suksi vaan lipsui ja lipsui ja itku meinasi päästä. Taisin päästä eteenpäin jotain 200-300 metriä niin sitten oli pakko antaa periksi ja kääntyä takaisin. Toissa iltana sitten lähdin pimeyden turvin vähän syrjäisemmille laduille. Pitoa oli nyt jo höylätty niin maan perk....sti suksien pohjaan ja vielä se lipsui!!! Siellä sitä oltiin turvallaan JA PIKKUPOJAT NAUROI. Hittolainen!!! Nyt kuitenkin en antanut periksi heti, vaan hiihdin varmaan jotain pari kilsaa. Pois tullessa iski tenkkapo kun tuli alamäki. Mites siitä sitten selvitään, kun ei voi aurata ja pitäisi puolessä välissä mäkeä vielä kääntyä. Aikamoista hapuilua oli se. Selvisin kuitenkin autolle. Kyllä mie vielä ne sukset kesytän!!!