... tai siis meidän Kiara. Keskiviikkoaamuna käytiin Perä-Tirilän metsissä lenkillä Katrin, Helmin ja Jaden kanssa. Tehtiin reilun tunnin lenkki ja juuri pois tullessa neiti ampas takas metsään jonkun rusakon tai kissan perään. 45minsaa se siellä huiteli, välillä kuului kimeää ajohaukkua. Meillä alkoi jo olla kiire; miulla töihin ja Katrilla omiin menoihin. Päätettiin tehdä niin, että haen auton Katrin pihalta lähemmäs ja vien samalla Helmin ja Jaden mennessäni. Katri jäi metsän laitaan odottamaan. Eipä mennyt kuin pari minsaa miun lähdöstä, niin jo neiti sieltä matelee Katrin luokse. Kerkesin viedä Kiaran kotiin ja sitten piti lähteä töihin. Illalla huomasin että se aavistuksen ontui oikeaa etujalkaa, mutta otti kuitenkin juoksuaskeliakin. Torstaina se sitten oli tosi kipeä. Ei oikein päässyt sängystäkään ylös, käveli häntä koipien välillä ja ontui tosi kovin sitä jalkaa. Tassua puristellessa varpaiden kohdasta vinkaisi kivusta, mutta en nähnyt mitään haavaa, tikkua tms. Taas oli harmittavasti iltavuoro, joten piti jättää neiti kotiin yksin. Perjantai-aamuna soitin heti eläinlääkäriin ja saatiin iltapäiväksi aika, vaikkakin Kiara ei ollut enää niin kipeän oloinen. Eläinlääkärillä Kiara oli tosi reipas, tutki innossaan odotushuonetta ja bongasi tietty namikipon hyllyltä jota jäi kyttäämään! Eläinlääkäri epäili ensin, että tassussa saattaisi olla pieni hiusmurtuma. Löysi sitten kuitenkin kipeästä tassusta yhden kynsivallin, jossa märkäistä eritettä. Mietittiin kuitenkin että jos tassu on vielä alkuviikosta kovin kipeä, niin kuvataan. Varasin myös ajan koirahierojalle, koska Kiaralla oli mennyt selästä lihakset jumiin. Ummetustakin on ollut, tietty kun ei olla liikuttu juuri ollenkaan. Että tämmöstä täällä. Sunnuntain kisat jää nyt sit auttamatta väliin ja ehkä sit myös ensi viikonloput Kotkan kisat. Kyllä harmittaa kovasti, ei voi mitään.